"Mihin linnut sitten menee?"
Kysyi 4-vuotias tyttäreni, kun surin miehelleni lähimetsämme tuhoa.
Rantaperkiön metsä ollaan tuhoamassa ilmeisesti jätehuoltoon liittyvän tunnelin takia. Metsäkaistale joka nostaa alueen arvoa, nostaa myös asukkaiden ja työmatkalaisten hyvinvointia. Lukuisat läpikulkijat, juoksijat, rantapoluilla ulkoilevat koirat, lintujen ja Pyhäjärven valokuvaajat, Arboretumille rentoutumaan kävelevät ihmiset ja puistikossa leikkivät lapset ovat tuttu ja kodikas näky. Metsä on tarjonnut palan luontoa äänineen ja tuoksuineen todella monelle.
Metsän läpi pääsee Hatanpään Sairaalalta, oikeastaan jo jätelaitokselta asti, kävelemään Pyhäjärven rantaa Härmälän perälle saakka. Nyt silta ollaan aikeissa sulkea, jolloin osa matkaa on kuljettava Hatanpään valtatien vartta. Voin vakuuttaa, että meluisa väylä ei tarjoa aisteille ja mielelle mitään positiivista.
Suru on itseasiassa melko lievä ilmaisu sille mitä tunnen; järkytys, ahdistus ja petetty olohan tässä tulee. Googlesta kun yritin tietoa hakea, siellä luki tiedoite metsän luonnonmukaisesta huollosta. Tämä katastrofi ei ole luonnonmukaista nähnytkään. Tulevaisuuteen on helppo nähdä: Metsä tullaan sulkemaan ja alueesta tulee yksi raksatyömaa lisää. Tampereen hankkeet tuntien sulku kestää vuosia.
Jo nyt puita on kaadettu niin paljon, että metsän aiempi runsas ilme on muuttunut rakennustyömaan valmiselualueeksi. Linnut ovat lakanneet laulamasta näiden alueiden kohdalta, minäkin lakkaisin, jos kotini tuhottaisiin. Risteilevät polut ovat näiltä osin enää muisto.
Kyyneleet silmissä hyvästelen metsää, jossa lapseni oppivat pyöräilemään, tunnistamaan leskenlehden voikukasta, varpusen talitintista ja maistamaan elämänsä ensimmäiset ketunleivät. Metsää, jossa kaupunkilaislapseni saivat palan maaseutua: käpyjä, polkuja, oravia, piisomeja, ja lukuisia pieniä ötököitä. Metsää, jossa minä, vasta aikuisena, opin kuinka kaarnaveneitä tehdään.
Olemme onnekkaita, sillä sukuamme asuu maalla, mutta entä ne lapset joiden ainoa kontakti luontoon ovat koulun retket ja tuo lähimetsä, jossa tulee oltua jo kätkevän pyöräreitin ansiosta? Pyöräreitin, joka nyt aiotaan sulkea.
On käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä, kun metsän hyödyt tiedetään, ne voidaan sulkea ja tuhota vuosiksi.
Olen tottunut tiputtamaan ajatukseni työasioista tuon kaistaleen kohdalla. Metsän läpi kuljettuani olen rennompi ja voin paremmin. Ensimmäistä kertaa voin huonommin käveltyäni tuon reitin. Mitä ne tekevät teille!? Kysyin puilta, jotka ovat ottaneet minut syliin usean vuoden ajan.
Rantaperkiön metsä ollaan tuhoamassa ilmeisesti jätehuoltoon liittyvän tunnelin takia. Metsäkaistale joka nostaa alueen arvoa, nostaa myös asukkaiden ja työmatkalaisten hyvinvointia. Lukuisat läpikulkijat, juoksijat, rantapoluilla ulkoilevat koirat, lintujen ja Pyhäjärven valokuvaajat, Arboretumille rentoutumaan kävelevät ihmiset ja puistikossa leikkivät lapset ovat tuttu ja kodikas näky. Metsä on tarjonnut palan luontoa äänineen ja tuoksuineen todella monelle.
Metsän läpi pääsee Hatanpään Sairaalalta, oikeastaan jo jätelaitokselta asti, kävelemään Pyhäjärven rantaa Härmälän perälle saakka. Nyt silta ollaan aikeissa sulkea, jolloin osa matkaa on kuljettava Hatanpään valtatien vartta. Voin vakuuttaa, että meluisa väylä ei tarjoa aisteille ja mielelle mitään positiivista.
Suru on itseasiassa melko lievä ilmaisu sille mitä tunnen; järkytys, ahdistus ja petetty olohan tässä tulee. Googlesta kun yritin tietoa hakea, siellä luki tiedoite metsän luonnonmukaisesta huollosta. Tämä katastrofi ei ole luonnonmukaista nähnytkään. Tulevaisuuteen on helppo nähdä: Metsä tullaan sulkemaan ja alueesta tulee yksi raksatyömaa lisää. Tampereen hankkeet tuntien sulku kestää vuosia.
Jo nyt puita on kaadettu niin paljon, että metsän aiempi runsas ilme on muuttunut rakennustyömaan valmiselualueeksi. Linnut ovat lakanneet laulamasta näiden alueiden kohdalta, minäkin lakkaisin, jos kotini tuhottaisiin. Risteilevät polut ovat näiltä osin enää muisto.
Kyyneleet silmissä hyvästelen metsää, jossa lapseni oppivat pyöräilemään, tunnistamaan leskenlehden voikukasta, varpusen talitintista ja maistamaan elämänsä ensimmäiset ketunleivät. Metsää, jossa kaupunkilaislapseni saivat palan maaseutua: käpyjä, polkuja, oravia, piisomeja, ja lukuisia pieniä ötököitä. Metsää, jossa minä, vasta aikuisena, opin kuinka kaarnaveneitä tehdään.
Olemme onnekkaita, sillä sukuamme asuu maalla, mutta entä ne lapset joiden ainoa kontakti luontoon ovat koulun retket ja tuo lähimetsä, jossa tulee oltua jo kätkevän pyöräreitin ansiosta? Pyöräreitin, joka nyt aiotaan sulkea.
On käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä, kun metsän hyödyt tiedetään, ne voidaan sulkea ja tuhota vuosiksi.
Olen tottunut tiputtamaan ajatukseni työasioista tuon kaistaleen kohdalla. Metsän läpi kuljettuani olen rennompi ja voin paremmin. Ensimmäistä kertaa voin huonommin käveltyäni tuon reitin. Mitä ne tekevät teille!? Kysyin puilta, jotka ovat ottaneet minut syliin usean vuoden ajan.
Kommentit
Lähetä kommentti